sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tumpputehdas

Tänä syksynä olen etsinyt täydellistä pipokaavaa. Tai siis etsinyt sitä oman pään sisältä. Ja pään ympäriltä harjoituskappaleiden muodossa:) Vielä se ei ole täydellinen, mutta käyttökelpoinen. Hyvät valmiit pipokaavat ovat kiven alla ja sopusuhtaisen pipon ompelu on vaikeaa. Aika omituista, kun miettii miten yksinkertaisesta vaatekappaleesta on kyse. Nyt on kuitenkin väännetty peruspipon kaava lapselle ja aikuiselle. Ja ylläri, koko perhe on saanut ainakin yhden pipon/pää.


Lisäksi olen kaavoittanut kaksi myssyä korvaläpillä. Yhden, jossa sauma on keskelle edessä ja takana (alempana hassun näköinen kuva). Toiseen kaavoitin 3 saumaa, taaksi yhden ja kummallekkin sivulle yhden. Kun välillä on niin ihanaa kangasta, ettei sitä saumaa ainakan tuohon eteen halua:) Pikkuapinan pää oli mallinukkena, johon harsin kaavoituskappaletta, harsin, leikkasin, purin, harsin, leikkasin ja purin. Nyt on vihdoin myssy kaavoitettu ja ompeluvaiheessa.


Sitten tumppuihin. Taas otin pikkuapinan koekaniiniksi ja kaavoitin hänen käden avulla pienet fleecevuoriset neuloshanskat- Kun se oli tehty, ompelin vielä 3 paria lisää hanskoja:)
Hanskojen kaavoitus ja leikkuu ei ole ihan helpoimmasta päästä. Jotta saa kaksi erikäden kanskaa, pitää välillä pysähtyä miettimään (ja kyllä, tein myös parin saman käden vuoria kun jarrut eivät toimineet. Siinähän sitten purin koko P*n kiroillen typeryyttäni.


 Eli vierellä on leikatut haskapalat, vuori ja päällinen. Itseasiassa tuo trikoopällinen on osittain jo ommeltukkin kiinni toisiinsa. Ihmeellisen näköisiä paloja:)


Tässä hanska on ommeltu kasaan, vuori, ranteen päälle tuleva resori ja tumpun päällyskangas.



Täsä vielä lopullisessa muodossa muutama. Kaksi pariatui Majapuun heppaneuloksesta, yksi heksagon neuloksesta ja yksi pari Aarrekidin avaruusmatkatrikoosta. Siihen siis tuo korvallinen myssy pariksi. Kaikissa on paksu lime fleece vuorena ja kaksinkertainen resori varmistamassa ettei tumppu heti lennä pikku käsistä pois...


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Villan taikaa

Nimittäin merinovillan.  Olen vasta tänä syksynä kokenut valaistuksen, että villavaatetta ei tarvitse oikeasti kutoa tai virkata tms. vaan sen voi myös ommella:) Kiitos siitä useiden pienten kangaskauppojen merinovillakankaat. Merinoa saa ribbinä, interlockina, joustofroteena, neuloksena jne. Kuosillisena tai yksivärisenä, Musta-valkoisena tai värilllisenä.

Pitkän harkinnan ja kangaskauppojen ennakkokuvien tutkailu facebookissa sai minut päätymään 3 eri kuosiin. Nimittäin Majapuun/ Pehemiän maatuska- ja nallekuoseihin sekä Ikasyrin Chevron saharaitaan.  Viimeksi mainittua en saanut ja muidenkin kanssa meinasi käydä huonosti. Opin uutta: määrät nettiputiikeissa ovat pieniä villojen kohdalla,  koska villat ovat kalliita ja iso riski kauppiaalle.

 No joka tapauksessa, tuli kyseinen päivä ja kellon aika, kun maatuska ja nalle pamahtivat nettikauppoihin. Naputtelin heti samalla sekunnilla molemmat ostoskoriin, kassalle ...ja pieni ääni huutaa sängystä (kello oli 21.00).."äiti pissahätä".."äiti vettä"..."äiti rapsuta"..Ennen kuin sain papukaijan ja apinan poikasen rauhoittumaan sänkyihinsä, oli kriittiset 15 minuuttia kuluneet ja ...nallevilla loppuunmyyty, maatuskaakin enää pikkupätkät Majapuulla, Pehemiällä ei lainkaan. Hermostuin ja jätin koko merinon tilaamatta. Seuraavana päivänä minä joku kuitenkin käytti pankkitunnuksiani ja tilasi 2 metriä maatuskaa. Ikasyrin kankaiden kanssa en edes kerinnyt sivulle, kun ne olivat jo loppu.

Muutama päivä sitten näin pienen ilmoituksen facebookin uutisvirrassa -erä merinoa tulossa vielä Pehemiälle. Samoin tein naputtelin pikkupätkän nallea ja musta-valkoraidallista merinoa. Jee. Niitä odotellessa.

Omat maatuskaleggarit ovat jo valmiit. Neuletakki olisi vielä kiva, sitä olin suunnitellut tuosta Ikasyrin kankaasta. Täytynee laittaa suunntelmat uusiksi:)

Lopuista villoista aion ommella koko perheelle kerrastot tai jotain. Jokatapauksessa villakärpänen puri minuakin:) Ja ei, en aio enää koskaan neuloa itselleni mitään. On paljon hauskempaa, nopeampaa ommella ja saa taatusti siistimpää jälkeäkin:)

leikkaamosta päivää.

Välillä on niitä kausia, kun tuntuu ettei ole aikaa ommella tai kaavoittaa ja leikata. Sitten on niitä  viikkoja kun pikku apina keikkuu valveilla myöhään yöhön, eikä pysty leikkaamaan kankaita (juu, kasa värikkäitä kankaita, rapisevaa paperia, parit sakset, mittanauha ja ehkä kourallinen nuppineulojakin ja apinalapsi samassa tilassa ei ole se kaikkein järkevin juttu:) eikä siten ole ommeltavaakaan. Ja se ottaa kyllä päähän. Ompelu on ollut aika terapeuttista ja "omaa" tekemistä.

Mutta sitten on kausia, kun korissa on leikattuna valtavasti  kankaita eikä ole aikaa ommella. Niinkuin nyt. Tuolla odottaa kasa tumppuja, pipoja, kylpytakki, pari tunikaa jo leikattuna ja tässä illalla sain vielä pari mekkoa maikulle, ja miolle paidan. Lisäksi olen kolmen päivän sisällä tehnyt 3 uutta kangastilausta. Ihan silleen että HUPS!

Onneksi voin väittää tilanneeni kankaita, joita tarvitaan. Eli villaa ukon villahousuihin, trikoota veljen lahjaan, toista trikoota ukon ja papukaijan samistelujoululahjapaitoihin jne jne. Itselleni en ole (IHAN OIKEESTI) tilannut mitään:) Toki kiikarissa on jo mm. uusia Verson Puodin kuoseja, mutta niin. Ennekuulumatonta. Mulle ei ole tulossa mitään:)

Sitten kärsimysten kautta voittoon. Karkkikauppa joustokollarimekko meni ihan päin peetä. Ei pitäisi tehdä mitään uusia kokeiluja kalliilla kankailla ja varsinkaan ilman kaavoja. MEkko kirraa ja pussittaa vääristä kohdista. Empä tiedä mitä sille tekisi. Pako kuitenkin yrittää, noin kallista kangasta ei heitetä UFO -laatikkoon, ei sitten millään.




Tässä se nyt on. Ei hyvä, mutta ei ihan tuhoon tuomittukkaan. Töissä varmaan kätevä, kun tuossa edessä on tuollainen upotettu kengurutasku.






 Edit. Niin ja jotta ihan ei menisi hulluksi, voin paljastaa, että tilasin tänään itsellenikin kangasta. Verson Puoti päivitti uudet kankat ja pakkohan sieltä oli napsasta pätkät paratiisia punaisena (Apinalle) ja sinisenä (minulle ja papukaijalle).


Ukko rakas jäi taas ilman, kun hän ei suostu joustista päälleen laittaa:)