lauantai 28. helmikuuta 2015

Kierrätys kunniaan

Naapurin kierrätysompelu-uurastusta katselleena, totesin, että on aika tarttua toimeen. Oman vaatekaapin tyhjennyksen yhteydessä nappasin kaikki kiinnostavat vaatteet ja kuosit kangaslaatikkoon.

Ensimmäiseksi tein pikkuapinalle mekon vanhasta t-paidastani. Beessi t-paita tai siis mekko ei tehnyt neitiin mitään vaikutusta. "Äiti, laita siihen pinkki sydän ". Ja äitihän teki työtä käskettyä. Pinkki sydän on niskassa ja eteen leikkasin silityskalvoista pari pinkkiä palmua, ikäänkuin teemaan sopivaksi. Neiti oli tyytyväinen. "Voikun se on kaunis, kiitos äiti!". Ja niin olen minäkin. Se on aika söpö.


Toinen t-paita muokkautui myös mekoksi. Sain aikoinaan lahjaksi suloisen lyhythihaisen hupparin kaverilta. Vaikka en sitä ole käyttänyt kymmeneen vuoteen, en ole raskinnut heittää pois. Ja onneksi niin. Sillä kissat ja pinkki ovat pikkuapinan lempijuttuja:) Koska hupparissa oli aika iso kaula-aukko, aikuiselle sopiva, leikkasin toisesta vanhasta t-paidasta pinkin kaitaleen ja ompelin sen aukkoa pienentämään. Huppu sai jäädä paikoilleen, vaikka se iso varmasti onkin. Hihan pyöriöt rypytin molemmissa mekoissa ja istutin pienennettyyn hiha-aukkoon. Kädensuut ovat todennäköisesti aika isot, mutta neiti ei ihan vielä ole suostunut sovittamaan:) Mietitään sitä sitten, kun malli on yhtestyöhaluinen:)



Tämä oli aika hauskaa ompelua ja helppoa. Saksitaan vanha vaate vähän sinneppäin, säilytetään kaikki helma, kaula-aukko ja kädensuu huolittelut, mahdollisuuksien mukaan. Oikeastaan ommeltavaa jää vain olka ja sivusaumojen verran:) Innostuneena ja yllättyneenä helppoudesta, on uusia ompeluprojekteja jo suunnitteilla. Muutama muukin t-paita tuli tuhottua mm. alla olevaan papukaijan kesäpaitaan ja pikkuapinan mekon kanttauksiin.



Muutama villatakki, useampi t-paita ja kasa farkkuja odottavat laatikossa, että aikataulut antavat myöden:) Kierrätys kunniaan!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Pinterestin lumoissa

Eräässä facebookin ompeluryhmässä eräs ryhmän jäsen vilautti kuvaa, jonka oli napannut pinterestistä. Suorastan inspiroiduin ja - kyllä- jouduin liittymään pinterestiin tutkiakseni tunikan saumoja ja muotoa. Samalla taisin uppoutua koko viikonlopuksi internetin syövereihin. Vietin tunteja selaten ompeluun liittyviä kuvia. Poimin monia ideoita, jotka on nyt visusti tallennettuna omaan pinterest-tauluun tuleva varten.

Joka tapauksessa, kyseessä olevan topin ompelin heti. Tutkin kuvaa ja muokkasin kaavaa paperille. Enimmäinen versio on vielä aika kaukana tuosta alkuperäisestä kevyestä puuvillatunikasta. Toki tein sen trikoosta enkä uskaltanut ihan niin tiukkoja leikkauksia tehdä. Söpö siitä silti tuli.

 

 

Samaisen internetpalvelun innoittamana ompelin pikkuapinalle myös pitsishortsit kesäksi. 20-vuotta vanha, vanhojen tanssipuvusta ylijäänyt kaunis pitsi muuntui söpöiksi pöksyiksi. Sisällä on kierrätyspuuvillaa. Vyötärö on käännetty ulospäin ja sinne pujotettu kuminauha. Jotta tuo, kuitenkin hieman karhea pitsi, ei ärsyttäisi ihoa. Taitteen päälle ompelin joustamattoman, veden värisen, pitsinauhan kumpparin pujotuksen jälkeen.

Koska ensimmäinen tunika on söpö, mutta ei kuitenkaan ihan sitä mitä tavoittelin, ompelin toisenkin tunikan viikonloppuna. Siihen en raskinnut käyttää mitään ihanaa kangasta, vaan toteutin "jämäpala" topin. Osittain myös siksi, että pikkuapina valitti suurella 3-vuotiaan paatoksella kun äiti EI IKINÄ ompele pinkkejä vaatteita hänen arvoisalle pinkille persoonalleen. Saamansa piti. (Kauhukseni kyllä totesin, että pikku neiti on oikeassa. Oikeasti kunnolla vaaleanpunaista tai pinkkiä kangasta ei kovin montaa tästä talosta löydy. Pitänee siis ryhdistäytyä tällä saralla:)

Tästä ei nyt ole sovituskuvaa, mutta päällä on testattu ja oli erittäin kiva, ja paljon enemmän alkuperäistä kuvaa muistuttava. Uskalsin avata riittävästi noita selkä- ja kainalo-osia. Takakappale jäi hieman liian kapeaksi vielä, mutta mekkotunika laskeutuu todella kauniisti päällä- ja mikä parasta pikku apinan mielestä - helmat liehuvat pyörähtäessä:)


Jokatapauksessa, ehkä tuosta saa jonkun kuvan mallista. Tunikaa on ihan mahdoton asetella tasaiselle pinnalle kuvaa varten siististi, kuten näkyy, mutta yhtä heikosti toimi henkari. Ehkäpä kesään mennessä saan ihan oikean sovituskuvan:)



torstai 19. helmikuuta 2015

Vauvauutisia

Mutta ei meillä, hahaha. Kavereille sitten runsain mitoin. Tänä keväänä on korviin kantautunut useita vauvauutisia. Yksi on jo syntynyt, yksi on juuri syntymässä ja yksi tupsahtaa maailmaan myöhemmin keväällä. Viimeinen on tullakseen kesän lopulla.

Jotta jännitys säilyisi, en paljasta mihin mitkäkin vaatteet matkasivat. Elokuun ihme jäi vielä tästä ompelu-urakasta ulos, mutta kolmelle muulle tässä pientä. Tyttöjä ja poikia kuitenkin molempia on tiedossa :)

  Paapiin ihanaa herukkaa ja Noshin vaaleanpunaista joustocollaria, koossa 56:) Suloista

 Noshin salmiakkia myös koossa 56, mutta OB:n kaava olikin hieman omituinen ja koko on lähempänä 68/74. mutta eipä tuo mittään haittaa:)


Jonicilta tilattu macarons-kangas on nyt lähes tuhottu. Aluksi oudoksuin kuosia, mutta ajan kanssa olen tykästynyt enemmän ja enemmän. Tähtitrikoo muotoutui caprileggareiksi kesää ajatellen, kangas myös Jonicilta. Molemmat koossa 56.


 Majapuulta kolmioita, Aarrekidiltä avaruutta ja Jonicin tähtiä. Koko 50/56 .

Aika söpöjä, eikö? Mustia tähtipöksyjä on tosiaan kahdet, toiset tytölle, toiset pojalle:) Ihanasti sai kankaan loppuja käytettyä näihin pikkuruisiin vaatteisiin. Ja nopeasti saa aikaan, viuhh viuhh vaan ja sauma on surauteltu:)


Onnea uusille tulokkaille ja perheille:)