perjantai 8. toukokuuta 2015

Apinan kesäkuteet

Tyhjensin lasten vaaatekaapit kirpputoria varten. Aika paljon tavaraa lähti, ja sepä oli hyvä syy ommella uusia kesävaatteita apinanapoikaselle. Niitä olen jo aikaisemmissa bloggauksissa esitellyt, mutta tässä vielä muutama.

Onhan tuo tietysti saanut senttejä ihan kunnolla viimekesästä, joten muutamia mekkoja, toppeja ja yhdet caprit tuli vielä ommeltua, näillä pärjää jo pitkälle:)


"Äitiiii!!!Täällä on ihan lämmin, mä en halua ulkovaatteita" kiljui pikkuneiti viikonloppuna (kiskoen takkai ja housuja pois). Lämpöä oli tosiaan ainakin 10 astetta, hahah. (Ja pikkuapina oli lopulta helposti huijattavissa ulkovaatteisiin, ei tainnutkaan olla niiiin lämmin:).



Pehemiän ihanan ihana babushka roses. Idean sain fb:n ompeluryhmässä nähdystä kuvasta. Pakko oli yrittää ilman kaavoja ja tästä tuli niin supersöpö, että varmaan pitää tehdä vielä toinenkin (jos aikaa löytyy:). Tämä on ihan lemppari! Sivusaumoihin on upotettu taskut, joihin saa kuulemma kivasti monta playmobil-ukkelia .



Suloiset perhoset Majapuulta muuttuivat kellohelmaiseksi mekoksi. Päälle on aplikoitu kankaan perhosia. Irtoperhoset on leikattu kankaasta ja niihin on silitetty tukikangas ja toinen kangas alle.


Fidalta löytyneestä aikuisten trikoopaidasta tein uuden version jo testatusta perhospaidasta. Ensimmäinen yritys löytyy täältä. Tämä uusi versio onnistui paremmin kuin ensimmäinen.



Tiimalasimekko on Paapiin trikoosta. Mekko on suunnilleen tämän näkönen, katkoviivaa pitkin menee kuminauha mekon ympäri.




Halterneck toppi, selkä paljaana lapaluiden kohdilta, framilon ryhdittämässä sitä, ja edestä nauhat kulkevat yksinkertaisessa kujassa.

Siiri ja myyry t-paita tuplaperhoshihalla ja pussihousut Viljamin puodin pandoista ovat suloistakin suloisemmat. Ihana ihana yhdistelmä. (Ja mikä parasta, minä saan oman mekon noista pandoista:).



Vapun kunniaksi lapset saivat tietysti ilmapallo vaatteet:).


Pari juttua tuolla vielä odottelee ompeluaan, minttu tyllihame ja siihen sopiva paita muunmuassa. Mutta luulen, että apinan osalta on kesäompelut sitten ohitse:)

4 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita <3 Kyllä lasten nyt kelpaa vastaanottaa kesää :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kesä vaatteita, super suloisista kankaista :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania vaatteita ja voi suloisuus teidän mallia <3

    VastaaPoista
  4. voi kiitos teille:) pienelle on niin kiitollista ommella, kun hän niin suurella sydämellä aina rakastaa kaikkea mitä saa:)

    VastaaPoista