keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Titi-nalle college

Toissa yönä, unen ja valveen rajamailla, iski idea. Minä ompelen pikkuapinalle collegepaidan ja teen siihen applikoiden, tusseilla tai kalvoilla Titi-aiheisen kuvan. Ideasta ihastuneena sammuin kuin saunalyhty, mutta onneksi muistin idean vielä aamulla. Koska applikointi on syvältä, kunnon kangastusseja minulla ei ole, päädyin taas vaihteeksi kalvoihin. Pikkuapinan kanssa ensin mietimme kuvaa. Tiri-vauva ja Titi-nalle olivat ehdottomasti pienen neidin listalla. Koska kalvoja ei sattunut olemaan keltaisena (Tiri-vauva pukeutuu aina keltaiseen), neiti valitsi vauva-nallen vaatteiksi vihreän.


Siitä sitten vain leikkomaan kangasta ja suunnitelemaan kuvaa. Lopulta piirsin nallet soittimien kanssa, värityskuvaa mukaillen, leikkasin palat irti paperista ja piirsin kalvoille.


Kun kuvat oli leikattu, oli silityksen vuoro. Ompelin ensin paidan raglan saumat, sekä sivusaumat, jotta saisin kuvan mahdollisimman keskelle. Resorin värin päätin valita vasta kuvan valmistuttua. Pikku apina nimittäin valitsi kaikki mahdolliset värit kuvaan:)


Kuvien siityksen aloitin ylhäältä ja lisäsin lisää yksityiskohtia hitaasti.Silitykseen meni aika kauan, kuvan osia oli paljon, ja pieniä yksityiskohtia piti silitellä toisen osan päälle.

Lopuksi ompelin resorit. Valkoisia en halunnut, päädyin vaaleaan haaleaan vihreeseen. Kaavana on Ottobre 1/14 lehdestä Totem owl swetari.


 


Aika söötti, eikös:) Pikku apina on ihan innoissaan ja halusi paksun college paidan heti päällensä, vaikka ulkona oli melkein 30 astetta:) Niin ja ei puhettakaan, että paitaa olisi saanut silittää ensin. Saumat töröttävät ihan kunnolla, kun en niitä kerennyt prässäämään, mutta ei se mitään:)









2 kommenttia:

  1. Ihan mieletön, melkoinen näpertäminen, WAU!!

    VastaaPoista
  2. kiitos, tää oi aika hauska projekti, kun tiesi pikku mimmin reagtion:) En ole muuten piitkään aikaan tehnyt tuollaista resorikaulusta, kun aina pitää muka kantata. Nyt kun tein, se näyttääkin omissa silmissä aika hauskalta ja sopivalta tollaseen paksuun collegeen.

    VastaaPoista