lauantai 22. helmikuuta 2014

Tyllin huumaa

Syksyillä vannoin ettei enää ikinä. Ei enää ikinä tyllihameita. Siis koskaan. Sellaista johon tulee kymmeniä metrejä saumaa. Siksi suuresti ihmettelen mitä helvettiä mä täällä taas leikkelen kappaleiksi sifonkia, tylliä ja vuorisilkkiä? Voisko joku kertoo?

Tyllitutun ompelu on kyllä syvältä, kolmas kerta siis menossa ja hermot menee. Ensinnäkin tyllin leikkaaminen on vaikeaa. Että saa samanlevyiset kappaleet. Kun se takertuu, tarrautuu, menee vinoon ja sitä ei saa leikattua siististi. Sitten se ompelu. Huoh.

Ensin kerrokset kasaan, eli alimpaan kerrokseen taisi tulla 6,5 x 2 metriä leveää  kaitaletta. Keskikerrokseen 4,5 x 2 metriä ja ylimpään 3x2 metriä. Alin kaitale on kapeampaa kuin ylemmät. Ne ensin yhteen pitkiksi kaitaleiksi. Sitten jokaisen rypytys ja yhdistäminen aina ylempään kerrokseen. ja sama homma toiseen kertaan alushametta varten. Aluskerroksen tein tällä kertaa kyllä sifongista, jota oli hieman mielyttävämpi tehdä. Sitten koko komeus kiinni vuorisilkkiin, kujat, kumpparit tms. Lankojen leikkuu ja -voilaa- hame on valmis. Nopeasti laskettuna tuota saumaa on reippaasti yli 50 metriä. Sitten kun jokaisen sauman joutuu ompelemaan 2-3 kertaa (rypytys, kiinnitys ja siistimissauma, koska se näkyy tyllin läpi) voitte kuvitella kuinka kaasujalkaa jo kramppaa.  Sen lisäksi valmis hame ei ole koskaan, siis KOSKAAN, tasainen, aina se repsottaa jostain. En tajua. En osaa.

Mutta tässä tämä nyt sitten on, valmiina ja onhan se ihan söpö. Vaikkakin ainakin vuoden verran vielä liian iso pikkuapinalle.







(Ja koskaan, koskaan en enää tee tyllihametta, siis en koskan).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti